torstai 15. toukokuuta 2014

Opinnäytetyö yritykselle KAKSITVÅ

Sain parhaan mahdollisen tehtävänannon opinnäytetyölleni. Tekstiilialan opinnäytetyöksi se oli hieman tavallisesta poikkeava, mutta omasta mielestäni sitäkin parempi.

Suunnittelin ja valmistin sporttiasuste- ja korusarjan KAKSITVÅ yrityksen viimeiseen muotinäytökseen ja verkkokauppaan. Valmistin tuotteet yrityksen ylijäämämateriaaleista käyttäen muun muassa makrameetekniikoita ja solmupunontaa. Tuotteiksi toivottiin hiuspantoja, käsikoruja, kaulakoruja ja avainnauhoja. Työn suorittaminen kesti noin kuusi viikkoa ja varsinkin työn alussa oli kiire, sillä tuotteet piti saada valmiiksi naistenpäiväksi 8.3-14 mennessä. Asusteet ja korut esiteltiin KAKSITVÅn Have a good one- malliston kanssa Gloriassa.

Työssä oli tärkeää saada tuotteista samalla sporttisia, ronskeja, sekä KAKSITVÅn tyylisiä. Kun asiakkaan tyyli on erilainen, kuin oma tyyli, täytyy todella osata kuvitella miltä he haluavat lopputuloksen näyttävän. Onnistuin kuitenkin hyvin, sillä aiemman työharjoitteluni kautta olin oppinut tuntemaan heidän tyylinsä. Omalle tyylilleni uskollisena tuotteet olivat siististi valmistettuja ja viimeisteltyjä. KAKSITVÅ on merkki, joka tarjoaa vain laadukkaasti valmistettuja tuotteita, joten halusin työni olevan laadullisesti samalla tasolla.

Lisään kuvia muutamista kokeiluista ja valmiista tuotteista, sillä ne kertovat enemmän työstä ja lopputuloksesta. Olen koonnut kuvat kollaaseiksi, sillä niitä oli todella paljon. Suurin osa kuvista on omiani ja osan olen saanut KAKSITVÅlta. Kuvien alla lukee kuvaajan nimi, elleivät ne ole omiani.
Tässä linkki Glorian videoon muotinäytöksestä! HAVE A GOOD ONE

Työstä sain parhaat mahdolliset arvioinnit niin koululta, kuin asiakkailtanikin. Ei olisi paremmin voinut mennä, paitsi jos olisin saanut jatkaa projektia!
Kiitos Piia ja Marjo, KAKSITVÅ. ♥







Muovinauhasta solmupunonnalla valmistettu koru. KAKSITVÅ on käyttänyt muovinauhaa esimerkiksi laukkujen tereinä, mutta nyt se sai uuden käyttötarkoituksen yhdistettynä kierrätettyyn nahkaan.




Sporttikaupasta oli mahdollista saada alennusta suorittamalla punnerruksia

Kuvat Kai Kuusisto

Kuvat KAKSITVÅn Facebook-sivuilta, kuvaajat Joonas Josefsson ja Tommi Autio

Kuvat Joonas Josefsson ja Tommi Autio

Kuvat Joonas Josefsson ja Tommi Autio
Verkkokauppakuvat, kuvaaja Kai Kuusisto

Kuvaaja Kai Kuusisto
Kuva KAKSITVÅ

Kuva KAKSITVÅ